perjantai 30. kesäkuuta 2017

Koukussa kukkiin
Kukat kiinnostavat meitä suomalaisia etenkin näin kesällä, 
kun kukkien kirjo on laaja ja se jatkuu alkukesästä myöhäiseen syksyyn. Kukat ovat inspiroineet myös useita kuvataiteilijoita.

Tällä hetkellä kuvataiteessa suosiossa ovat erilaiset asetelmat.  Sinebrychoffin taidemuseo piti viime syyskuusta tammikuuhun kestävän taidenäyttelyn Elämä tarjottimella. Siinä esiteltiin 
1600-luvun alankomaisia, italialaisia ja espanjalaisia  tauluja erilaisine asetelmineen. 

Olen koonnut kotiimme ruokahuoneen seinälle tauluja, joissa on erilaisia asetelmia, pääasiassa kukka-asetelmia.

Keskikesän kunniaksi olen laittanut ruokahuoneen pöydälle
Viareggion markkinoilta Italiasta ostamani pöytäliinan.
Se on tyypillinen italialainen liljankukkineen.

Ruokahuoneemme seinällä on kokoelma erilaisia  kukka- ja hedelmäasetelmia.
Alla lähikuvia töistä.

Alpo Vanninen Kukat vaasissa

Suomalainen taiteilija Mowa ja hempeät kukat, öljyvärimaalaus.

Keväällä ostin roomalaiselta katukauppiaalta kukka-aiheisen akvarellitaulun
muutamalla kympillä. Sitä on ollut ilo katsella.

Perittyjä tauluja: vasemmalla on savitaulu, jonka aiheena on vaasi, kukat ja hedelmät.
Toinen on Eino Hanko -nimisen taiteilijan asetelma, öljyvärityö.


Perittyjä tauluja: molemmet ovat sukulaistädin maalaamat.
Vasemmalla päärynöitä ja oikealla kukkia vaasissa, molemmat öljyväritöitä.






Ei kommentteja: