torstai 13. heinäkuuta 2017

Katsaus hyötypuutarhaan heinäkuun puolivälissä

Kaikki tulee viiveellä tänä kesänä viileän ja sateisen sään takia.
Toivottavasti kesä ei lopu kesken !

Ensin kuitenkin pioneista; 
äitini sanoi aikoinaan, että pionien alkaessa kukkia alkaa myös kesäsateet! Näin kävi nytkin.
Pionilla on tekemistä pystyäkseen kannattamaan isot ja painavat kukkansa edes muutaman päivän.
Sade tekee kukat entistä painavammaksi. Nautitaan pioneista sen verran kuin on mahdollista.



Vanhojen kävelysauvojen uusiokäyttöä; mansikat alkavat kypsyä ja sen oli rastaatkin huomanneet.
Pari mansikkaa linnut ehtivät syödä, mutta muutaman olemme itsekin syöneet. 

Lisää mansikoita on tulossa - verkon takana.

Jos tarkkaan katsoo, voi nähdä muutaman herneenpalon kukintojen joukossa.

Peruna alkaa kukkia. Kohta voidaan maistaa oman maan perunoita.

Mustia viinimarjoja,

punaisia viinimarjoja ja

karviaisia kasvaa pensaissa.


Vasemmalla ruukussa kasvaa chili,
joka kukkii.

Oikealla minttu, sitruunamelissa ja oregano ovat
viihtyneet mainiosti pilvisessä mutta lämpimässä säässä.




Tomaatit kasvavat ja voivat hyvin.
Kohta alkaa väri muuttua punaiseksi.



Ei kommentteja: