maanantai 14. toukokuuta 2018

Kesää kohti
Kotipuutarhurilla on ollut aikaiset kiireet tänä keväänä, kun kesäkelit alkoivat jo toukokuun alussa. Helatorstaina istutettiin perunat maahan. Tällä kertaa Siikliä ja Timoa.
Perunapenkin päähän tehtiin hernepenkki.

Raparperit kasvavat silmissä!
                                                         Paljut käyttöön!
    Kokeilen tänä vuonna muovipaljuja kasvulavojen tapaan.
Strömsöstä opin, että paljun pohjalle kannattaa rypistää sanomalehtiä, jotta multaa ei mene niin paljon. Lehdet toimivat myös salaojan tapaan paljun pohjassa.
Terassin seinän vieressä ovat nyt mansikkalaatikko ja kaksi paljua. Toiseen paljuun tulee yrttejä ja toiseen salaattia ja retiisejä nyt ensiksi. Mansikat olivat talven multamaassa. Karsin niitä paljon ja laitoin uuteen multaan.

Myöhemmin: 

Reilu viikko on kulunut mansikantaimien istuttamisesta. Aurinko ja lämpö sekä hyvä multa ovat jouduttaneet hyvää kasvua.
 
Salaatit ja retiisit ovat alkaneet kasvaa myös hyvin paljussa.
 
 

 Lämpimien säiden takia viiniköynnös on herännyt eloon ja kasvaa taas tuettuna talon seinää vasten.

Päärynäpuu kasvattaa nuppujaan ensimmäistä kertaa.

Lämpimän kevään takia kultatyräkki ja lemmikit ovat jo kukassa.
Kuvat alla. 






Ei kommentteja: