torstai 23. heinäkuuta 2020

Sadonkorjuuaikana lähimetsästä
Mustikat ovat parhaimmillaan poimittavaksi
Tänä vuonna mustikoita riittää kaikille poimijoille.


Parissa tunnissa seitsemän litraa mustikoita lähimetsästä.
Perinteisen käyttötavan lisäksi mustikoista voi tehdä myös likööriä. Olli Ihamäki on kertonut radiossa tämän reseptin mustille viinimarjoille, mutta muutkin marjat käyvät: esimerkiksi punaiset viinimarjat, kirsikat ja mustikat. Meillä on nyt vuorossa mustikkalikööri. Viime vuonna teimme kirsikkalikööriä.
Mustikat rasioissaan menossa pakastimeen talvea varten. Keskellä mustikkalikööri alkamassa tekeytymisensä.

Ihamäen helppo ohje liköörille: yhtä paljon mustikoita, sokeria ja kirkasta viinaa Tässä yksi litra kutakin. Sekoitetaan kunnolla viikoittain, jotta sokeri imeytyy alkoholiin. Mustikka antaa liköörille maun. Muutaman kuukauden kuluttua likööri on valmista.

Ei kommentteja: